keskiviikkona, toukokuuta 30

Hedelmätortillat

Limepippuri-blogissa kokkailtiin näitä jälkiruokatortilloita ja aikaansaannos oli niin herkullisen näköinen, että minun oli pakko tortillojen suurkuluttajana päästä kokeilemaan myös tätä makeaa versiota.



  • 1 tlk (227 g) ananaspaloja mehussa
  • 1 banaani
  • hunajamelonia
  • 3 rkl voita
  • 1-2 rkl fariinisokeria
  • 1 tl kanelia
  • 4 vehnätortillaa

Tässä siis alkuperäinen ohje: Sulata voi pannulla ja kiehauta siinä valutetut ananas- ja hunajamelonipalat. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Lisää paloiteltu banaani ja kiehauta sekoittaen. Jaa hedelmäseos tortilloille ja kääri rullalle. Voitele rullat pannuun jääneellä voi-sokeriseoksella. Paista tortilloja pellillä leivinpaperin päällä uunin ylätasossa 225 asteessa 5 minuuttia. Leikkaa rullat vinosti kahtia ja tarjoa lämpimänä sitruunarahkan kanssa.

Itse käytin Reilusti lämpimästä hedelmäsalaatista yli jääneitä hedelmiä ja tarjosin tortillat mangorahkan (mangososetta ja rahkaa) kanssa.

Täytyy kyllä taas kehua, että aivan loistava oivallus kääräistä lämpimiä hedelmiä tortillan sisälle!

lauantaina, toukokuuta 26

Parmesan-vihannekset ja lohinyytit

Köyhissä ritareissa kokkailtiin parmesan-vihanneksia jokin tovi sitten ja pakkohan sitä oli päästä itsekin maistelemaan. Lisukkeena tarjottiin lohi-perunanyyttejä :)






  • 1 kukkakaali

  • 1 parsakaali

  • 3 porkkanaa

  • 1 kesäkurpitsa

  • (1 sitruuna)

  • 3 rkl oliiviöljyä

  • 3 rkl raastettua parmesania

  • 1 puntti basilikaa

  • suolaa&pippuria


Ohje on siis suoraan täältä. Paloittele kasvikset reiluiksi paloiksi. Keitä hyvin suolatussa vedessä kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta niissä on vielä hyvä purutuntuma. Valuta hyvin ja mausta kuumana oliiviöljyllä, basilikan lehdillä, parmesanilla ja mustapippurilla. Porkkanat ja kukkakaali kannattaa laittaa ensimmäisenä kypsymään, sillä ne ottavat noin 10 minuuttia. Loput kasvikset sitten noin viiden minuutin kuluttua perään, jonka jälkeen vielä noin 5 minuuttia keittämistä. Kaikkein paras olisi tietenkin kypsyttää kasvikset höyryttämällä, jolloin kaikki vitamiinit pysyisivät mukana.


  • lohisuikaleita
  • peruna-purjo-sekoitusta
  • aurajuustoa
  • pippuria&suolaa

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohje menee näin. Ota reilun kokoinen pala paksusta foliosta tai laita ohutta kaksi kerrosta päällekkäin. Lado päälle lohisuikaleita ja perunapurjosekoitusta, mausta suolalla ja pippurilla ja lopuksi päälle vielä aurajuustomuruja. Näperrä folio kauniiksi nyytiksi ja kypsennä grillissä noin 15 minuuttia (tai noin 200 asteisessa uunissa).

keskiviikkona, toukokuuta 23

Reilusti lämmin hedelmäsalaatti

Hieman viime tingassa tulee reseptini esille, jolla osallistun toukokuun ruokahaasteeseen. Tässä kuussa haasteen aiheena oli Reilun kaupan tuotteet ja ideana käyttää vähintään yhtä Reilun kaupan tuotetta valmistuksessa.



  • Reilun kaupan ananas
  • 1 Reilun kaupan banaani
  • 1 Reilun kaupan appelsiini
  • Reilun kaupan luomusuklaata

Kuori ananas veitsellä ja viipaloi hedelmä lukuunottamatta puumaista keskustaa. Kuori ja paloittele myös banaani ja appelsiini. Raasta suklaa. Sekoita hedelmät keskenään ja kaada uunivuokaan. Ripottele päälle suklaaraaste. Paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia kunnes hedelmät ovat lämmenneet ja suklaa sulanut. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. Annoksesta riittää vähintään neljälle.

Koska kyse on haasteesta ja äänestyksestä, en tässä yhteydessä rupea lopputulosta kehumaan. Jokainen päätelkööt itse.

sunnuntaina, toukokuuta 20

Limemuffinssit

Jotkut ovat ehkä huomanneetkin tämän Fazerin mainosreseptin, tosin sitruuna- nimikkeellä, lehtien sivuilla. Äitini kerkesi näitä ensin leipomaan ja kehui kovasti, joten viikonloppuleivonnaisten resepti oli sillä sitten valittu.



  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 50 g voita
  • 1 dl maitoa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 limettiä
  • 100 g Fazer Lemon Lime leivontasuklaata (löytyy siis leivontahyllystä)
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi kattilassa, lisää maito ja kiehauta. Kaada kuuma voi-maitoseos muna-sokerivaahtoon. Yhdistä kuivat aineet, rouhi suklaa ja raasta limettien pintakuori. Lisää kaikki taikinaan ja kääntele taikina varovasti tasaiseksi massaksi. Lusikoi taikina isoihin muffinssivuokiin ja paista 210 asteessa 18-20 minuuttia.

Ohjeen mukaan muffinsseja pitäisi tulla 6, mutta vaikka kuinka yritin tunkea, tuli muffinsseja väkisinkin 9 ja jos suosiolla uskoo heti alkuunsa ettei 6 isoa vuokaa riitä, kannattaa taikina jakaa suoraan 12 vuokaan, jotta välttyy muffinssien ylipursuamiselta. Toinen huomauttamisen arvoinen asia on tuo paistoaika. Kuten kuvasta näkyy, muffinssit pääsivät 18 minuutissa hieman tummenemaan ja kuivumaan, joten 15 minuuttia olisi ollut ainakin minun uunissa passeli paistoaika.

Maussa ei kyllä sitten ollut valittamista, päin vastoin. Oli kyllä erittäin maukkaita ja ihanan raikkaan makuisia! Näitä tulee kyllä varmasti tehtyä uudelleenkin.

perjantaina, toukokuuta 18

Hunajaglaseerattua broileria

Yksi lempiruuistani lapsena oli äidin paistama kokonainen kana. Sittemmin pesästä lentämisen jälkeen en ollut tuota kyseistä ruokaa päässyt maistelemaan, joten päätin verestää lapsuudenmuistoja. Äitini maustoi broilerin muistaakseni broileri/grillimausteella, mutta muutama viikko sitten nähdyssä Food Club -ohjelmassa tehtiin tätä hunajaglaseerattua broileria ja ohje on siis suoraan sieltä.

  • 1 kokonainen broileri
  • suolaa&pippuria
  • 4 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 appelsiini

Sulata broileri jos käytät pakastettua broileria. Hiero sulaneen broilerin pintaan reilusti suolaa ja pippuria ja anna maustua hetki. Purista appelsiinista mehu ja ohenna sillä hunajaa. Sivele hunajalientä reilusti broilerin pintaan ja laita se sitten uuniin ja paista grillivastuksilla tai kuumalla ylälämmöllä. Paista kunnes pinta alkaa ruskistua, ota broileri ulos, käännä se ja valele pintaan lisää hunajaa. Toista paisto tältä puolelta ja käännä ja valele vielä kerran. Paista sitten kunnes pinta on kauniin ruskea ja liha kypsää (minulla oli 200 asteisessa uunissa tunnin verran).

Kuten kuvasta näkyy, vuokrakaksioni uunin grillivastukset ovat varsin oikulliset. Rusketus oli erittäin laikukas ja epätasainen. Grillivastukset lämpenivät vasta noin 45 minuutin jälkeen jonka ansiosta broilerin selkä sai kauniin paahdon, mutta ensin grillattu masu jäi kovin vaaleaksi.

Hunajaglaseeraus ei kyllä paljoakaan maistunut, eli hieman oli turha homma tuo, mutta kana oli muuten melkein yhtä hyvää kuin äidin tekemänäkin. Kanan kanssa tarjottiin lapsuudessani riisiä ja äidin tekemää mustaherukkahyytelöä ja niin tarjottiin myös nyt.

keskiviikkona, toukokuuta 16

Pinaattikeitto uppomunalla

Kun nyt tuli kaivettua tuo Strömsö-kirja kirjahyllystä niin päätin toteuttaa samalla myös toisen korvamerkityn reseptin.

Pinaattikeitto:

  • 250 g lehtipinaattia
  • 1 hienonnettu sipuli
  • 7 dl kasvislientä
  • 1 dl maitoa
  • 1 dl kermaa
  • 2 rkl maissitärkkelysjauhoja
  • suolaa & pippuria

Uppomuna:

  • kananmuna
  • vettä
  • 1 rkl etikkaa
  • 1 tl suolaa

Silppua lehtipinaatti karkeasti (250 g tuntuu älyttömältä määrältä, mutta niin se pinaatti vaan kutistuu olemattomiin sitä kuumennettaessa...). Paista sipulia ja pinaattia voissa kattilassa. Lisää liemi, maito ja kerma. Keitä muutama minuutti. Suurusta keitto kylmään vesitilkkaan sekoitetuilla maissijauhoilla ja anna keiton kiehua hiljalleen vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Soseuta keitto. Annoksesta riittää neljälle.

Kiehauta vesi pienessä kattilassa (vettä tarvitaan saman verran kuin normaalistikin munia keittäessä). Lisää etikka ja suola. Riko muna ensin kuppiin ja valuta siitä sitten kattilaan. Anna munan kypsyä hiljalleen kiehuvassa vedessä noin 3-4 minuuttia. Nosta muna reikäkauhalla pois vedestä.

Uppomunien tekeminen ei ollut yhtään niin vaikeaa kuin olin kuvitellut! Itse asiassa yhtä helppoa kuin normaalisti munien keittäminen (tosin valmistin munat yksi kerrallaan). Alkuperäisessä ohjeessa pinaattikeiton ja uppomunan kanssa tarjotaan vielä viipale ilmakuivattua kinkkua. Mietimpä vaan, miten kinkun syöminen käytännössä onnistuu lusikan avulla (ellei halua tuntea koko viipaletta kerralla suuhun)...

sunnuntaina, toukokuuta 13

Parsa-vuohenjuustorisotto

Puoli kiloa voita -blogin ja Soppakellarin risottokokkailut saivat minut kaivamaan kirjahyllystä joululahjaksi saamani Strömsö- kirjan ja etsimään sieltä post-it -lapulla merkkaamani reseptin.



  • 1 silputtu sipuli
  • voita paistamiseen
  • 4 dl avorioriisiä
  • 1 liemikuutio (kasvis)
  • 5 dl vettä
  • n. 4 dl valkoviiniä
  • tuoretta parsaa (5 kpl)
  • 100 g vuohenjuustoa
  • ½ dl hienonnettua persiljaa
  • suolaa&pippuria

Kuullota sipuli voissa. Sekoita joukkoon riisi ja paista sitä hetken verran. Murustele joukkoon liemikuutio ja lisää vettä ja viiniä vähän kerrallaan seoksen kiehuessa. Anna risoton kiehua, kunnes riisi on sopivan pehmeää. Kuori parsat ja kiehauta ne nopeasti kevyesti suolatussa vedessä. Kääntele parsoja voissa ja tilkassa vettä paistinpannulla. Mausta risotto suolalla ja pippurilla ja lisää pilkotut parsat. Juuri ennen tarjoilua sekoita murusteltu vuohenjuusto ja persilja risoton joukkoon. Näillä määrillä risottoa riittää neljälle herkuttelijalle.

Taivaallista kuten hyvin onnistuneen risoton kuuluukin olla. Persilja jäi tällä kertaa pois, mutta se ei menoa haitannut. On myös positiivista nähdä kehitystä omissa taidoissaan, sillä tämän kertainen risotto onnistui paremmin kuin aikaisemmin kokkailemani katkarapurisotto, joka pääsi kuivahtamaan.

torstaina, toukokuuta 10

Vuosisadan huijaus: Soijarouhetäytteiset cannelonit

Liemessä-blogin canneloni-kokkailut palauttivat mieleeni nuo hauskan näköiset canneloniputket, joita kaupan pastahyllyllä olen niin monet kerrat jo ihaillut. Perinteisesti cannelonit tehdään jauhelihatäytteellä (aivan kuten lasagnekin), mutta variaatioita täytteen osalta voi tietenkin keksiä aivan samalla lailla kuin lasagnessakin. Itselleni ei jauheliha jostain syystä enää niin hirveästi maistu, joten päätin korvata sen kasvissyöjien jauhelihalla eli tummalla soijarouheella. Samalla ajattelin katsoa meneekö se läpi jauhelihana kasvisruokakammoiselle.

  • tummaa soijarouhetta n. 2 dl
  • vettä n. 1,5 dl
  • valkosipulia
  • 2 jumboherkkusientä
  • n. 1 dl valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
  • 5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • tlk tomaattimurskaa
  • suola&pippuri, oregano
  • puoli pötköä vuohenjuustoa
  • 1 dl ruokakermaa
  • mozzarellajuustoraastetta
  • 12 kpl canneloni-putkia

Laita soijarouhe likoomaan (eli kaada vesi soijarouheen sekaan). Veden voi maustaa liemikuutiolla. Kuullota valkosipuli kuumalla pannulla ja lisää sitten pieneksi paloitellut herkkusienet. Kun herkkusienet ovat pehmenneet laske lämpöä ja lisää sitten maustettu tomaattimurska (laitan tomaattimurskan aina liian kuumalle pannulle, jonka jälkeen saa keittiön kaakelit siivota punaisista roiskeista...) ja pieneksi paloitellut aurinkokuivatut tomaatit. Lisää sitten pannulle turvonnut soijarouhe ja noin kolmasosa tomaattimurskatölkistä. Mausta seos suolalla, pippurilla ja oreganolla. Lisää paloiteltu vuohenjuusto vasta juuri ennen cannelonien täyttämistä. Kastikkeeseen saattaa joutua lisäämään hieman vettä, sillä mitä mehukkaampi kastike, sitä helpompi on cannelonit täyttää ja sitä mehukkaampi lopputuloksesta tulee.

Täytä cannelonit valuttamalla teelusikasta kastiketta putken sisään. Tuki toinen pää sormella, ettei kastikkeet valu pois. Laita cannelonit sitten vaakatasoon vierekkäin uunivuokaan. Sekoita ruokakerma loppuun tomaattimurskaan ja lisää seos cannelonien päälle. Ripottele päälle lopuksi juustoraastetta. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Näillä määrillä ruokaa riittää siis kolmelle.

Lopputulos oli herkullisempi kuin olin uskaltanut kuvitellakaan. Voin ehdottomasti suositella vaikka putkien täyttäminen ennen sopivan tekniikan löytymistä voi ollakin nälkäisenä hermoja raastavaa. Ja miten sitten huijauksen kävi? Kasvisruokakammoinen siis luuli syövänsä jauhelihatäytteisiä canneloneja ja hyvin kelpasi. Soijarouheen käyttämisessä kaiken a ja o onkin sen maustaminen, sillä pelkkä soijarouhe maistuu lähinnä märältä sahapurulta. Joten kastikkeen saa maustaa reilusti. Loppuun huomautuksena, että kissaa en onnistunut kuitenkaan hämäämään ;)

tiistaina, toukokuuta 8

Välimeren broileria ja täytettyjä paprikoita

Broileri:

  • maustamattomia broilerinfileitä
  • sitruunamehua
  • suolaa&pippuria
  • välimeren tomaatti-paprikatahnaa (Pirkka)
  • pinjansiemeniä

Täytetyt paprikat:

  • paprika
  • välimeren tomaatti-paprikatahnaa (Pirkka)
  • tomaatti
  • tuoreita tai kuivattuja yrttejä
  • vuohenjuustoa
  • tuorejuustoa (maku oman mieltymyksen mukaan)
  • juoksevaa hunajaa

Tämän ohjeen olen jo joskus viime kesänä ottanut talteen Pirkka-ruokalehdestä ja viikonloppuna lehdestä revittyjä reseptejä läpi käydessäni löysin sen uudelleen.

Nosta broilerinfileet voideltuun uunivuokaan. Mausta sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla. Levitä päälle tomaatti-paprikatahnaa ja ripottele pinnalle pinjansiemeniä. Halkaise paprikat pitkittäin ja poista siemenet. Levitä tomaatti-paprikatahnaa ja tuorejuustoa paprikoiden sisäpuolelle. Puolita tomaatit ja täytä paprikat tomaateilla. Ripottele tomaattien päälle yrttejä. Viipaloi vuohenjuusto ja nosta viipaleet paprikoiden päälle. Valuta pinnalle hieman hunajaa. Nosta paprikat uunivuokaan. Kypsennä broilereita ja paprikoita 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia

Varsinkin nuo täytetyt paprikat olivat kovasti mieleeni, mutta pelkästään ihan tuollaisenaan ne eivät ole kovinkaan ruokaisia vaan sopivat erinomaisesti juuri lisukkeiksi. Näitä tulee tehtyä ihan varmasti uudelleenkin.

sunnuntaina, toukokuuta 6

Saksanpähkinä-aprikoosi -sämpylät

Löysin herkulliselta kuulostaneen saksanpähkinä-aprikoosi -leivän ohjeen, mutta kaikkine kohotuksineen sen tekeminen olisi vienyt koko (viikon ainoan vapaa)päivän, joten ohje sai jäädä ja sen sijaan sovelsin saksanpähkinät ja aprikoosit perinteiseen sämpylätaikinaan. Tuli muuten älyttömän hyvää!


  • 5 dl vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 0,5 dl öljyä
  • 11 dl sämpyläjauhoja
  • n. 0,5 dl kuivattuja aprikooseja
  • n. 0,5 dl saksanpähkinöitä

Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita veteen suola, vähän jauhoja ja öljy. Alusta taikina lisäämällä vähitellen loput jauhoista. Lisää pieneksi paloitellut aprikoosit ja hieman pienennetyt saksanpähkinät melko loppuvaiheessa. Sämpylätaikina saa jäädä aika pehmeäksi. Kohota taikinaa noin puoli tuntia. Taikinasta tulee noin 15 sämpylää. Kohota sämpylät hyvin ennen paistamista. Paista lopuksi 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Omilla sämpylöilläni en kyllä kauneuskisoja voittaisi, mutta makuhan se on se mikä ratkaisee. Sämpylöitä olisi voinut kohotella hieman pidempään ennen paistamista, sillä "täytteet" tekevät taikinasta raskaan ja ei niin helposti kohoavan.

perjantaina, toukokuuta 4

Tomaattinen halloumiherkku

  • 2 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • valkosipulia
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 2 pkt halloumijuustoa (à 250g)
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 ½ tl kuivattua minttua
  • tai 3 rkl tuoretta minttua
  • 1 ruukku tuoretta korianteria hienonnettuna
  • suolaa&pippuria
  • mustapippuria

Kuori ja viipaloi sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Kuullota kasviksia hetki pannulla öljyssä. Lisää juustokumina ja puolet mintusta. Sekoita mausteet kasvisten joukkoon. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Mausta sokerilla ja mustapippurilla. Anna muhia hiljaisella lämmöllä 30-60 minuuttia. Lisää loput mintusta, kuutioitu halloumi ja puolet korianterista. Anna hautua vielä noin 10 minuuttia. Mausta lisää tarvittaessa. Ripottele päälle loput korianterista.

Ohjeen löysin vanhasta Trendi-lehdestä ja edellä olevat määrät ovat siis suoraan siitä kopioitu. Tein kuitenkin oman pääni mukaan ja käytin vain yhden sipulin ja yhden paketin halloumia kahden tilalla sekä 400g tomaattimurskaa (koska se purkki sattui olemaan sen kokoinen). Maku oli eksoottinen, mutta erittäin mieluisa. Yhdestäkin paketista halloumia tuli riittävästi mielestäni ja halloumia kannattaa liottaa kylmässä vedessä hetki ennen kastikkeeseen lisäämistä, jotta enimmät suola likoisi pois.

tiistaina, toukokuuta 1

Limettilohi mangokastikkeella

Lohikääryleitä varten hankittua lohta jäi (kiitos avuttomien kalan käsittelytaitojeni) sen verran yli, että pääsin kokeilemaan Limepippuri-blogista löytämääni limettilohi-ohjetta. Hassua, että täytyy lähteä merta edemmäs kalaan reseptiohjeiden haussa, sillä sama Aura Liimataisen kirja löytyy myös minun keittokirjahyllystäni :D. Mangokastikkeen tein hieman erilailla, sillä jääkaapissa oli pian hometta keräävä, avattu mangososeporkki.


Lohi:
  • lohifile
  • 2 rkl öljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 puristettu valkosipulinkynsi
  • 3/4 dl limettimehua
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl oreganoa

Mangokastike:

  • maustamatonta jugurttia
  • mangososetta (vauvanruokaa)
  • sinappia

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Kääntele kalapalat marinadissa ja anna niiden maustua kylmässä muutama tunti. Laita kalat uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja kypsennä 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Minulla pääsi kalan nahka hieman kärähtämään, mutta muuten kala oli todella maukasta. Mangokastikkeen tein siis yksinkertaisesti sekoittamalla maustamatonta jugurttia, mangososetta ja hieman sinappia keskenään. Hieman tuoretta korianteria päälle ja nam...